Keratoconus, sarveiskalvon kartiopullistuma, on varsin hieno tauti.
Oma diagnoosini tehtiin ollessani 18, sittemmin varmistettiin armeijan aikana.
Ensimmäiset vuodet menivät suhteellisen kivuttomasti (pun intended), sittemmin ongelmia ilmaantui. Hämäränäkö huononi, stereokuviahan nyt en ole muutenkaan nähnyt (tämä muuten jonkun lääkärin mukaan kuuluu taudin piirteisiin – 3d-kuvat ovat utopiaa!). Oikean silmän oman sarveiskalvon loppuaikoina näin kaikkien kohteiden ympärillä kaksi haamukuvaa, valojen ympärillä laajat halot.
Sarveiskalvon siirto korjasi ongelman oikeassa silmässä. Vasemmassa todettiin keratoconus samaan aikaan kuin oikeassa. Erään lääkärin mukaan n. 15 prosentissa tapauksista toinen silmä seuraa.
Ehkä pitäisi laittaa lottokuponki menemään tai ostaa Ässä-arpa – vasen silmä seurasi.
Noin puolitoista vuotta siirtoleikkauksen jälkeen todettiin vasemman silmän näön huonontuneen äkillisesti merkittävissä määrin. Toiseen siirtoleikkaukseen en enää mene jos vain suinkin mahdollista, joten pidin parhaana vaihtoehtona joidenkin lääkärien suosittelemaa kovetusta ja intacsien asennusta.
Intacsit ovat olleet vasemmassa silmässä nyt kaksi ja puoli kuukautta. Näkö on ajokorttiin oikeuttava ja paranee periaatteessa koko ajan. Ruusuista elämä ei silti ole; vasen silmä vuotaa jatkuvasti etenkin stressin alla (ja sitähän nykyisessä ammatissani riittää).
Intacseja ja kovetusta maksetaan vielä jonkin aikaa, kokonaiskustannus n. 3300 euroa. Hinnasta huolimatta olen tyytyväinen. Ei pitkää jonotusta (lääkäri oli pahoillaan kun päätökseni tehtyäni ei voinut antaa minulle aikaa samalle viikolle), ei liikuntakieltoa.
Keratoconus-tarina jatkuu edelleen. Intacseja on asennettu Suomessa joidenkin lähteiden mukaan 3-5 vuotta yhden lääkärin (Seppo Pajari) toimesta. Sarveiskalvoja on siirretty n. 40 vuotta. Kukaan ei tiedä siirrännäisen todellista elinikää – kovetuksesta ja Intacseista puhumattakaan.
Jään odottamaan…
Odotellessa suosittelen tutustumaan Suomen Keratoconus-seuran toimintaan – itse liityin viime syksynä.
