Intacsit ja siirtoleikkaus, kuulumisia.

Pienen tilannepäivityksen aika pakkasten koetellessa silmiä!

Oikean silmän leikkauksesta aikaa kohta on kulunut kohta kolme vuotta. Näkö hyvä (ajokorttinäkö), ei harhakuvia jäljellä. Siirteen ulkopuolelta sarveiskalvon muoto tosin muuttunut, mutta saataneen korjattua jälleen kerran leikkauksella (joka maksaa rahaa).

Vasemman eli intacs-silmän tilanne ok. Näkö hyvä (ajokorttinäkö), vaikkakin intacs väärässä asennossa. Vetistely ja ärsytyksen tunne on kadonnut, nyt seitsemän kuukautta myöhemmin elämä suurin piirtein normaalia.

Kumpikin silmä reagoi voimakkaasti stressiin kutisemalla ja kuivamalla entisestään. Suurempia oireita ei ole esiintynyt.

Kaikenkaikkiaan tilanne tällä hetkellä hyvä, joskin siirresilmän laserointia harkitessa.

Keratoconus

Keratoconus, sarveiskalvon kartiopullistuma, on varsin hieno tauti.

Oma diagnoosini tehtiin ollessani 18, sittemmin varmistettiin armeijan aikana.

Ensimmäiset vuodet menivät suhteellisen kivuttomasti (pun intended), sittemmin ongelmia ilmaantui. Hämäränäkö huononi, stereokuviahan nyt en ole muutenkaan nähnyt (tämä muuten jonkun lääkärin mukaan kuuluu taudin piirteisiin – 3d-kuvat ovat utopiaa!). Oikean silmän oman sarveiskalvon loppuaikoina näin kaikkien kohteiden ympärillä kaksi haamukuvaa, valojen ympärillä laajat halot.

Sarveiskalvon siirto korjasi ongelman oikeassa silmässä. Vasemmassa todettiin keratoconus samaan aikaan kuin oikeassa. Erään lääkärin mukaan n. 15 prosentissa tapauksista toinen silmä seuraa.

Ehkä pitäisi laittaa lottokuponki menemään tai ostaa Ässä-arpa – vasen silmä seurasi.

Noin puolitoista vuotta siirtoleikkauksen jälkeen todettiin vasemman silmän näön huonontuneen äkillisesti merkittävissä määrin. Toiseen siirtoleikkaukseen en enää mene jos vain suinkin mahdollista, joten pidin parhaana vaihtoehtona joidenkin lääkärien suosittelemaa kovetusta ja intacsien asennusta.

Intacsit ovat olleet vasemmassa silmässä nyt kaksi ja puoli kuukautta. Näkö on ajokorttiin oikeuttava ja paranee periaatteessa koko ajan. Ruusuista elämä ei silti ole; vasen silmä vuotaa jatkuvasti etenkin stressin alla (ja sitähän nykyisessä ammatissani riittää).

Intacseja ja kovetusta maksetaan vielä jonkin aikaa, kokonaiskustannus n. 3300 euroa. Hinnasta huolimatta olen tyytyväinen. Ei pitkää jonotusta (lääkäri oli pahoillaan kun päätökseni tehtyäni ei voinut antaa minulle aikaa samalle viikolle), ei liikuntakieltoa.

Keratoconus-tarina jatkuu edelleen. Intacseja on asennettu Suomessa joidenkin lähteiden mukaan 3-5 vuotta yhden lääkärin (Seppo Pajari) toimesta. Sarveiskalvoja on siirretty n. 40 vuotta. Kukaan ei tiedä siirrännäisen todellista elinikää – kovetuksesta ja Intacseista puhumattakaan.

Jään odottamaan…

Odotellessa suosittelen tutustumaan Suomen Keratoconus-seuran toimintaan – itse liityin viime syksynä.

Silmistä.

Oikean silmän tikit ovat historiaa ja itse silmä melkein kunnossa. Näkö on hyvä ja hylkimistä ei ole esiintynyt.

Silmä reagoi voimakkaasti stressiin; nuoremman pojan hieman epätavallisesti mennyt syntymä laukaisi jälleen kerran silmätulehduskierteen. Työstressi toimii myös hyvin tulehduttavana tekijänä – jokainen reagoi omalla tavallaan!

Vasempaan silmään sovitettiin muutama kuukausi sitten intacs-levyt taudin edettyä äkillisesti. Samalla tehtiin kovetus (crosslinking with riboflavin). Silmä vuotaa ja vetistää satunnaisen jatkuvasti, erityisesti stressin alla.

Seikkailu jatkuu.

Tikkejä pois.

Silmästä on nyt poistettu ensimmäiset tikit. Toimenpide oli suoraan pahimmata painajaisesta; ei nukutusta, ei muuta puudusta kuin silmätippoja, ei mitään tietoa mitä lääkäri tekee.

Vain huonosti suomea puhuva kärsimätön lääkäri ja ankea sivuhuone hammaslääkärituoleineen. Hoitaja.

Mikroskooppi, jonka kirkas valo aiheutti välittömän silmän vetistelyn.

Sitten vaan nips! Nyt se on poikki. Ja pinseteillä ompeleet pois…

Ja kyllä, silmää oli muuten todella helppo pitää paikallaan, tai sitten ei.

Sairauslomaa tuli toissapäiväksi, kunnes huomautin asiasta lääkärille. Korjasi täksi päiväksi pitkin hampain.

Todellista asiakaspalvelua.

Töissä, ainakin oikeasti.

Kulunut viikko meni kehittämisseminaarissa, siis töissä.

Onneksi kuitenkin tipahdin 25. päivä pienemmälle korvaukselle (75%), joten paskaaks siinä!

Sinänsä positiivista oli se, että silmään ei ainakaan tällä haavaa tuntuisi sattuvan mokoman rupeaman jälkeen erityisen paljon.

Töihin paluu odottaa nimittäin viikon päästä..

Lomalla.

Niin siinä sitten kävi taas kerran että lääkärisetä oli eri mieltä äijän kunnosta kuin äijä itse.
Sairauslomaa lykättiin lisää, tällä kertaa kesäkuun toiselle viikolle asti.

Hyvinhän se menee.

Nyt istun kirjastossa naputtelemassa viestitä.

Silmä? Niin, se silmä.
Tarkastuksessa oli kaikki hyvin, silmä voi mainiosti ja paranee täyttä häkää. Näkökin oli periaatteessa oikein mainio.

Silti.

Työkyvyttömyys todettu luki lapussa, jonka töihin kiikutin.

Ei kai siinä silloin mitään. Työkyvytön on työkyvytön ja sillä siisti.

Töissä.

Töissä, käytännössä toista päivää.

Silmä jaksaa toisinaan ihan hyvin, mitä nyt haittaa keskittymistä jonkin verran kun ei pysty kovin pitkään mitään lukemaan.

Kaipa se tästä, perjantaina seuraavan kerran lääkärin luona.

Edellisestä kerrasta haaviin tarttunutta:
“Mitenkäs se tikkien poisto silmästä? Tehdäänkö se nukutuksessa vai kuinka?”
“Täällä se tehdään, laitat pään tohon. Meillä on hyvät mikroskoopit.”

Ahaa.

Päivän pähkylä

Onko kukaan koskaan miettinyt, miltä tuntuisi jos silmässä repeäisi?
Minä olen, viimeisten viikkojen aikana melko usein…
Arvaus: ei ollenkaan kivalta.

Vettä ja ärsytystä toisella kotimaisella

Ruotsi ei ainakaan ensi kokemusten perusteella sovi silmälle. Vettä vuotaa koko ajan.
Laivamatka ja autoilu menivät sinällään hyvin mutta rasittivat silmää melko paljon.
Noh, normaalin rajoissa mennään..

Autoilu

Autoilu on hauskaa hommaa. Tai on jos on.
Autolla olisi saanut ajaa jo leikkauksen jälkeisenä päivänä, ei tehnyt mieli.
Tänään ajoin, siinähän se meni. Tosin paremmin kokonaan ilman laseja kuin lasien kanssa…